torstai 10. kesäkuuta 2010

Pöllöjä ja Pitsiä

Aloitetaanpa aiemmin tuliaisiksi saamistani pöllö helmistä, niistä tuli kuin tulikin korvakorut. Metalliosat ovat muutaman vuoden takaisen koruinnostukseni jäämistöä ja muistaakseni jotain erinomaisen edullisia, eivätkä siksi niin kovin laadukkaita. Koukut menevät kyllä jossakin vaiheessa vaihtoon kun viikon käyttö jo näkyy tummumisena. Erivärisyys ei minua haittaa vaan on pikemminkin hauska lisä .



Omia pöllöjä on myös tullut tehtailtua. valmiiksi asti ovat päätyneet nämä veijarit. Näistä olisi kiva kuulla kommentteja , mikä on sinun suosikkisi ja inhokkisi. Pöllöt ovat rintaneuloja ja n.5cm korkeita. Tusinan verran on myös keskeneräisiä , ja riipuksiakin ajattelin tehdä, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.


Tein pöllöille vielä tuotelaput leimaamalla.

Kunnollinen leimaväri lisätään kyllä pitkälle hankintalistalle, ja suosituksia otetaan vastaan :)

Ja lopuksi otsikossakin mainitusta pitsistä. Kirjastossa käsiini osui Isöäidin pitsejä, ja se innoitti minut taas virkkaamaan. Jonkinlainen ikuisuusprojekti tästä taita tulla sillä ajattelin jatkaa pitsiä niin pitkälle kuin lankaa riittää ,ellei sopivaa "hameenhelmaa" löydy ennen sitä. Koukku on minimaalinen Jimra 16 ja lanka Coatsin 60 puuvillavirkkauslankaa. Sekä koukku että lanka on löytynyt kirpputorilta, ja itse virkkaaminen vaatii hyvän valaistuksen ja kielenpittämistä keskellä suuta. Parissa päivässä on pitsille tullut mittaa n. 30cm silloin tällöin koukutellen. Maaliksi valitsin helpoimmasta päästä, mutta nuo monimutkaisemmat kaunokaisetkin kiinnostaisivat mm. tuo kannen yläreunassa kulkeva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti